Jalostustarkastus


Jalostustarkastus eli bonitace

Prahanrottakoirille tehdään Tsekissä virallisia jalostustarkastuksia eli bonitace. Jalostustarkastus etenee seuraavasti:
Ensimmäisenä päivänä on erikoisnäyttely, josta koiran on saatava vähintään EH (erittäin hyvä). Näissä näyttelyissä musta & tan väriset koirat kilpailevat erikseen ja muut värit yhdessä.  Näyttelyissä tuomarina on rodun tunteva ulkomuototuomari.
Toisena päivänä on virallinen jalostustarkastus, jossa koirat käydään läpi tarkasti yksitellen.
Ne punnitaan, mitataan säkäkorkeus, niiden hampaat lasketaan ja purenta tarkastetaan. Koirien pään- sekä rungon mittasuhteet mitataan ja rakenne tarkastetaan kaikinpuolin. Esimerkiksi liian alas kiinnittynyt häntä tai väärän asentoiset korvat merkitään tarkasti paperille.
Koira joko hyväksytään jalostukseen, hylätään tai hyväksytään ehdoin - joita voivat olla esimerkiksi kumppanin koko tai polvien terveys.
Polvet (patella luksaatio) on suotavaa olla tutkittu ja DNA profiili toimitettu ennen jalostustarkastusta, muutoin koira hyväksytään ehdollisesti.
Jalostustarkastuksen suorittaa rotuun erikoistunut henkilö, yhdessä Tsekin rotuyhdistyksen jalostustoimikunnan kanssa.
Alla malli tarkastuksessa käytettävästä kaavakkeesta.